Rasvanpolton palapeli, osa 2

Viime tekstissä aloitettiin rasvanpolton palapelin palasten etsintä. Ovatko kaikki palaset ylipäätään pöydällä, jotta voidaan saada valmista aikaan? Viimeksi käsiteltiin ravitsemusta ja lepoa, nyt jotain aivan muuta…RAD_Puzzle-PhotoHeräät eräänä kauniina aamuna. Katselet ympärillesi ja huomaat olevasi ämpärissä. Ympärillä on vettä sekä muita kaltaisiasi juuri heränneitä olentoja. Alatte panikoida ja kinastella. Kaikki huutelevat ehdotuksia siitä mitä tilanteelle pitäisi tehdä. Huomaatte, että vesi alkaa lämmetä uhkaavasti kohti kiehumispistettä, mutta silti kinastelu jatkuu eikä kukaan näytä tekevän asialle oikeasti mitään. Sinä päätät ryhtyä toimeen. Ponkaiset vauhtia ja saat kuin saatkin kiinni ämpärin reunasta. Vedät itseäsi ylöspäin henkesi edestä. Saat jo toisen jalkasikin reunan ylitse, mutta juuri kun luulet selvinneesi joku nappaa toisesta jalastasi kiinni ja vetää sinut takaisin pohjalle.

Tällainen käytös on tyypillistä ämpäriin joutuneille ravuille. Jos yksi meinaa päästä pinteestä, muut pinteessä olijat pitävät huolen ettei niin pääse tapahtumaan.

the-crab-mentality

Valitettavasti tällainen kuuluu myös välillä ihmisluonteeseen.

Jos olet päättänyt tehdä muutoksen elintavoissasi, tarkastele ovatko ympärilläsi olevat ravut sellaisia jotka vetävät sinua takaisin pohjalle vai sellaisia jotka ovat myös matkalla ylöspäin tai jo reunan yläpuolella vetämässä sinua kohti päämäärääsi? Tämä on asia joka loppujen lopuksi määrittää sen onnistuuko matkasi muutokseen ja onko onnistuminen pysyvää vai väliaikaista.

Yksi kuuluisa lainaus väittää, että olet tavoiltasi niiden viiden ihmisen keskiarvo joiden kanssa vietät eniten aikaa. Nuo ihmiset kannattaa siis valita tarkoin. Hyvin harvalla yksilöllä riittää tahdonvoimaa taistella yksin ympärillä vallitsevia tapoja ja mielipiteitä vastaan kovin pitkään ellei tukea löydy ympäriltä.

Jos siis oma ystävä- tai perhepiirisi luoma ympäristö ei ole tavoitteitasi tukeva, on fiksua etsiä tukea uusista paikoista. Se ei tarkoita, että ystäväsi ja perheesi olisivat huonoja ihmisiä ja että heidät pitää hylätä, vaan verkoston laajentamista sen verran, että tiedät jonkun olevan aina tarvittaessa reunalla vetämässä sinua ylöspäin. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi personal trainerin palkkaamista tai samanlaisin tavoittein treenaavaan ryhmään hakeutumista.

Toistan vielä: hyvin harvalla yksilöllä riittää tahdonvoimaa taistella yksin ympärillä vallitsevia tapoja ja mielipiteitä vastaan kovin pitkään ellei tukea löydy ympäriltä.

Jos palapelin palasia mietitään, niin tämä on ehkä kaikkein tärkein osa. Ehkä jopa se pöytä jolle koko palapeli kootaan, sillä jos tämä ei ole kunnossa, ei muilla palasilla juurikaan ole väliä.

Millaisten rapujen ympäriltä Sinä heräät?

Advertisement
%d bloggaajaa tykkää tästä: